Anna Kolehmainen
Väripolkuja
30.11.–23.12.2021
Olen aina pitänyt poluista, ihmisen tai eläimen maahan tallaamista kulkuväylistä
jotka johdattavat läpi maiseman. Polkua pitkin kulkeminen on jännittävää, sillä polku
syntyy vähitellen toiston myötä, mukaillen maaston muotoa. Taidegraafikon silmin
polun voi nähdä maahan kaiverrettuna viivana. Vertauskuvallisesti polku liittyy oman
väylän löytämiseen elämässä. Omaehtoinen elämä rakentuu omien valintojen
tekemisen rohkeudesta. Näin saavutettu itsenäisyys tuo sisäistä vapautta.
Salaisuuksien polku on Amerikan alkuperäiskansojen antama nimitys prosessille
jossa ihmisen yksinäisyys päättyy hänen löytäessään omaa kokemustaan ymmärtävän
yhteisön. (Pirkko Siltala: Taakkasiirtymä, trauman siirto yli sukupolven) Erillisyyden
tunne on tyypillisesti seurausta jostakin vaikeasta tai ymmärryksen ylittävästä
kokemuksesta, tilanteesta jossa ihminen jää yksin. Vaikean kokemuksen
aikaansaamasta häpeästä on mahdollista vapautua vuorovaikutuksen myötä.
Ymmärrys omasta ja toisen kokemuksesta voi avautua meille myös taiteen kautta.
Erillisyyden tunne ja yksinäisyys väistyvät huomatessamme että kokemuksemme on
tuttu myös jollekin toiselle. Silloin aletaan kulkea salaisuuksien polkua. Kotiinpaluu
voi alkaa.
Polkuteema on esiintynyt teoksissani taidegraafikon urani alusta saakka, ja se kiehtoo
minua yhä. Uudemmissa teoksissani polkujen muotokieli on pelkistynyt ja saanut
runsaasti lisää väriä. Kuljemme päivittäin erilaisten tunnekokemusten ja sisäisten
maisemien halki. Jaamme tunnetiloja kohtaamiemme ihmisten kanssa. Ohitsemme
lipuu erilaisia tunnevirtauksia jotka vaikuttavat meihin. Värit ympärillämme tuovat
oman vaikutelmansa. Värit ravitsevat meitä välittämällä tunne-energiaa.
Pimeään vuodenaikaan tarvitsemme värejä enemmän kuin koskaan.
Anna Kolehmainen
Näyttelyä on tukenut
